olla vaan
keskiviikko 31. lokakuuta 2012
tiistai 30. lokakuuta 2012
lauantai 27. lokakuuta 2012
perjantai 26. lokakuuta 2012
torstai 25. lokakuuta 2012
tiistai 23. lokakuuta 2012
maanantai 22. lokakuuta 2012
perjantai 19. lokakuuta 2012
torstai 18. lokakuuta 2012
keskiviikko 17. lokakuuta 2012
tiistai 16. lokakuuta 2012
maanantai 15. lokakuuta 2012
on mukavaa istua kotona
koneen ääressä on tällaista, tätä, aikaa kaikkineen, omin sanoin kerron tilanteestani, aikaa on, tilaa on, elämä etenee esteettä, kaikki, vapaus ja huolettomuus, on niin kuin on, juon mukista kahvia, elän elämääni, ilmaa ikkunasta, itäväylän liikenteen kohinaa, hetki, kerronta, kirjoittaminen, tutut sanat, ei mitään hätää, hetki avautuu kaikkeuteen, valmiutta, suuri sellaisuus, jatkan matkaani seuraavaan blogiin, kirjoittaminen on mukavaa, elämä etenee esteettä kaikkineen
sunnuntai 14. lokakuuta 2012
lauantai 13. lokakuuta 2012
JATKUVUUTTA JA KIMMO FRAMELIUS
ILMAA IKKUNASTA
RAUHAA JA ISTUMISTA
KONEEN HUMINAA
ON NIIN KUIN ON
TUTUT SANAT
ISOT KIRJAIMET
ELÄMÄÄ KAIKKINEEN
JÄÄKAAPIN ÄÄNI
IHMISEN TILAA
VAIHETTA KAIKKINEEN
IHMISEN MIELTÄ
MIELTÄ JA MIELEKKYYTTÄ
SUUNTAA KAIKKINEEN
KAIKKI TAPAHTUU
KAIKKI ON MAHDOLLISTA
RAUHAA JA ISTUMISTA
KONEEN HUMINAA
ON NIIN KUIN ON
TUTUT SANAT
ISOT KIRJAIMET
ELÄMÄÄ KAIKKINEEN
JÄÄKAAPIN ÄÄNI
IHMISEN TILAA
VAIHETTA KAIKKINEEN
IHMISEN MIELTÄ
MIELTÄ JA MIELEKKYYTTÄ
SUUNTAA KAIKKINEEN
KAIKKI TAPAHTUU
KAIKKI ON MAHDOLLISTA
perjantai 12. lokakuuta 2012
keskiviikko 10. lokakuuta 2012
jo kaikki mainittu
vedenkeittimen kohinaa, ihmisen mieltä, tuttuja sanoja, sanat nyt tällä tavalla, nousen tuoliltani, kävelen tiskipöydän luokse
tiistai 9. lokakuuta 2012
lauantai 6. lokakuuta 2012
ihmisen mieli
koneen humina, istun kotona, väsytti, elin, olla ja elellä, olla läsnä, on niin kuin on, eheä elämä kaikkineen
+++
+++
torstai 4. lokakuuta 2012
keskiviikko 3. lokakuuta 2012
join lasista teetä
valitsin kirjoittamisen
avaan ikkunan
jo enemmän keltaisia lehtiä pihapuun oksilla
aikaa tällä tavalla
liikenteen kohinaa
ilmaa ikunasta
olla vaan
mihin kaikki menee
kaikki omalla paikallaan
kaikki millä tavalla
kirjoitan jotakin
istua aina vaan koneen ääressä
elämä antaa tilaa
elämä on tila
kuka katseli avaruuden halki
olla vaan
tuttuja sanoja minulla on täällä
kukaan ei ole kiinnostunut
istun kirjoittamassa
minulla ei ole muutakaan
juon lasista teetä
elämän aikaa tällä tavalla
olla olemassa
olla läsnä
kirjoitan itseni ulos
en voi jäädä
tässä istun edelleen
ei ole mitään ristiriitaa
ei ole mitään painetta
ei ole mitään kerrottavaa
ei ole mitään erityistä
kirjoittamalla löydän jotakin
kirjoittamalla löydän kirjoittamisen
sanat jätän tänne
sitten istun hiljaa tuolissani
siinä olet
kaikki kaikkineen
hengitän sisään
hengitän ulos
avaan ikkunan
jo enemmän keltaisia lehtiä pihapuun oksilla
aikaa tällä tavalla
liikenteen kohinaa
ilmaa ikunasta
olla vaan
mihin kaikki menee
kaikki omalla paikallaan
kaikki millä tavalla
kirjoitan jotakin
istua aina vaan koneen ääressä
elämä antaa tilaa
elämä on tila
kuka katseli avaruuden halki
olla vaan
tuttuja sanoja minulla on täällä
kukaan ei ole kiinnostunut
istun kirjoittamassa
minulla ei ole muutakaan
juon lasista teetä
elämän aikaa tällä tavalla
olla olemassa
olla läsnä
kirjoitan itseni ulos
en voi jäädä
tässä istun edelleen
ei ole mitään ristiriitaa
ei ole mitään painetta
ei ole mitään kerrottavaa
ei ole mitään erityistä
kirjoittamalla löydän jotakin
kirjoittamalla löydän kirjoittamisen
sanat jätän tänne
sitten istun hiljaa tuolissani
siinä olet
kaikki kaikkineen
hengitän sisään
hengitän ulos
tiistai 2. lokakuuta 2012
kaikki nyt tällä tavalla
koneen huminaa, kirjoitan, ei niin paljon sanoja, todellisuutta, aikaa, elämän suuntaa kaikkineen
maanantai 1. lokakuuta 2012
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)






























