lauantai 31. joulukuuta 2011
mukana ajassa kaikkineen
täällä istun edelleen, ole kuin kotonasi, tiskipöydällä odottaa pannullinen teetä, reilun kaupan teetä tansaniasta, olla olemassa, ei mitään hätää, ilmaa ikkunasta, pilvipeite repeili, vastapäisen talon seinällä näkyi auringon valoa, tilaa, liikenteen kohinaa, aikaa kaikkineen, tuttuja sanoja, kaadan mustaan kukkamukiin teetä, matolla seisten nautin teetä katsellen ulos ikkunasta, ihmisen mieltä, aikaa, elämä virtaa esteettä eteenpäin kaikkineen
perjantai 30. joulukuuta 2011
vedenkeittimen kohinaa jälleen kohdallani
ihmisen tilaa
niin kuin on valittu
tutut sanat
avaan ikkunan
täällä elän prinsessantiellä edelleen
ei ole paikkaa minne mennä
ei ole ihmissuhteita
istua aloillaan
siinä se
niin kuin on valittu
tutut sanat
avaan ikkunan
täällä elän prinsessantiellä edelleen
ei ole paikkaa minne mennä
ei ole ihmissuhteita
istua aloillaan
siinä se
torstai 29. joulukuuta 2011
juuri harjasin harvat hampaani
tässä nyt odottelen että kotikatu jakso ilmestyy ylen areenalle
verhot olen vetänyt kiinni
on niin kuin on
ihminen itsekseen
nostin tuolia lähemmäksi pöytää
tällä tavalla nyt kirjoitan omintakeista blogiani
ihminen ilmaisee itseään
kimmo framelius ihmisenä
kukin tahollaan
että nyt tapahtuu
kuuntelen koneen huminaa
kuinka kauan olen tänään istunut koneen ääressä
kirjoittaminen on hauskaa
itseilmaisu on mukavaa ja antoisaa
hyvä niin
tällä tavalla viihdytän itseäni
kukin tahollaan
minulla on nyt täälä tälläistä
en ole kaivannut takaisin facebookiin
koko facebook on ajan tuhlausta
olen sitä mieltä
kirjoitan täällä itsekseni
mitä kello on
kello on 20:56
verhot olen vetänyt kiinni
on niin kuin on
ihminen itsekseen
nostin tuolia lähemmäksi pöytää
tällä tavalla nyt kirjoitan omintakeista blogiani
ihminen ilmaisee itseään
kimmo framelius ihmisenä
kukin tahollaan
että nyt tapahtuu
kuuntelen koneen huminaa
kuinka kauan olen tänään istunut koneen ääressä
kirjoittaminen on hauskaa
itseilmaisu on mukavaa ja antoisaa
hyvä niin
tällä tavalla viihdytän itseäni
kukin tahollaan
minulla on nyt täälä tälläistä
en ole kaivannut takaisin facebookiin
koko facebook on ajan tuhlausta
olen sitä mieltä
kirjoitan täällä itsekseni
mitä kello on
kello on 20:56
vedin verhot sivuun
jäähdyttelen tässä nyt kahviani
tuulen kohinaa pimeässä aamussa
olla vaan
ihmisen elämää tällä tavalla
pari sanaa tänne
tuulen kohinaa pimeässä aamussa
olla vaan
ihmisen elämää tällä tavalla
pari sanaa tänne
keskiviikko 28. joulukuuta 2011
maanantai 19. joulukuuta 2011
sunnuntai 18. joulukuuta 2011
perjantai 16. joulukuuta 2011
torstai 15. joulukuuta 2011
tiistai 13. joulukuuta 2011
lauantai 10. joulukuuta 2011
perjantai 9. joulukuuta 2011
torstai 8. joulukuuta 2011
keskiviikko 7. joulukuuta 2011
tiistai 6. joulukuuta 2011
sunnuntai 4. joulukuuta 2011
lauantai 3. joulukuuta 2011
perjantai 2. joulukuuta 2011
torstai 1. joulukuuta 2011
keskiviikko 30. marraskuuta 2011
maanantai 28. marraskuuta 2011
lauantai 26. marraskuuta 2011
keskiviikko 23. marraskuuta 2011
maanantai 21. marraskuuta 2011
keskiviikko 9. marraskuuta 2011
torstai 3. marraskuuta 2011
keskiviikko 26. lokakuuta 2011
tiistai 25. lokakuuta 2011
good night
KULKI IHMISTÄ ... KIRJOITTI SANANSA PUNAINEN PUSERO YLLÄÄN... ON TÄMÄ LIIAN KUUMA... RIISUN PUNAISEN PUSERON... SINIKKA MÄÄTTÄNEN ANTOI TÄMÄN MINULLE... TUTUSTUIN HELMESSÄ... SIELLÄ PASILAN PUISTOTIELLÄ... HYVÄSTI JÄÄ... ON VAIKEAA... AJASSA KAIKKI... NYT MINULLA UUDET VAIHEET... ENTÄ NE HARMAAVALAAT... ENTÄ NEWCASTLE
että mitä kaikkineen
istun koneen ääressä
katkera kalkki
tekisi mieli syödä jotakin
ei ole mitään
jääkaapissa oivariinia
mihin mennä
sänky on tuossa lähellä
juon lasista teetä
ei vielä väsytä
kuuntelen koneen huminaa
mitä ihmisen elämä on
yksinäisyyttä ihmisen elämä on
ihmiset väärinymmärtävät toisiaan
ei juuri muuta
täällä on tämä lämmin huone
kirjoittamisen tilaa
elämän suhdetta
ajassa kaikki
yö syvenee
tapahtuu kaikki
kaikki kaikkineen
ja niin virtaa elämä kaikkineen
että mitä kaikkineen
istun koneen ääressä
katkera kalkki
tekisi mieli syödä jotakin
ei ole mitään
jääkaapissa oivariinia
mihin mennä
sänky on tuossa lähellä
juon lasista teetä
ei vielä väsytä
kuuntelen koneen huminaa
mitä ihmisen elämä on
yksinäisyyttä ihmisen elämä on
ihmiset väärinymmärtävät toisiaan
ei juuri muuta
täällä on tämä lämmin huone
kirjoittamisen tilaa
elämän suhdetta
ajassa kaikki
yö syvenee
tapahtuu kaikki
kaikki kaikkineen
ja niin virtaa elämä kaikkineen
maanantai 24. lokakuuta 2011
here i enjoy every moment
huvittavaa kaikki kaikkineen
nyt on kyse sinun elämästäsi
miten hauskaa sinulla on täällä maan päällä
maa jatkaa radallaan
vuodenajat vaihtuvat
kaduilla on paljon liikennettä
talot ovat korkeita ja likaisia
täältä voi kääntyä mihin suuntaan tahansa
huvittaako sinua kävellä
askel kerrallaan
mitään miettimättä saman tien eteenpäin
pilvinen harmaa taivas
liikenteen melua
kylmä nenänpää
kylmät sormet
kädet takintaskuun
huoletonta kulkua
verkkaiset askeleet
mihinkään ei ole kiire
sitä kulkee pois näiltä kaduilta
tuolla on puita
sitä kävelee puiden suuntaan ilman henkilöllisyyttä
tuota polkua pitkin metsikköön
erinomainen paikka jos suunnittelee katoamista
nyt on kyse sinun elämästäsi
miten hauskaa sinulla on täällä maan päällä
maa jatkaa radallaan
vuodenajat vaihtuvat
kaduilla on paljon liikennettä
talot ovat korkeita ja likaisia
täältä voi kääntyä mihin suuntaan tahansa
huvittaako sinua kävellä
askel kerrallaan
mitään miettimättä saman tien eteenpäin
pilvinen harmaa taivas
liikenteen melua
kylmä nenänpää
kylmät sormet
kädet takintaskuun
huoletonta kulkua
verkkaiset askeleet
mihinkään ei ole kiire
sitä kulkee pois näiltä kaduilta
tuolla on puita
sitä kävelee puiden suuntaan ilman henkilöllisyyttä
tuota polkua pitkin metsikköön
erinomainen paikka jos suunnittelee katoamista
on my way on the earth
walking
breathing
and now i sit at helmi ry pasilan puistotie 7 helsinki
this helsinki is a good place to live
and i love my life
it was saturday when i got a call from catherine
always is love catherine darling
in the kitchen kristian is working with vacuum cleaner
later i go there and make coffee
all is well
this is now my life
breathing
and now i sit at helmi ry pasilan puistotie 7 helsinki
this helsinki is a good place to live
and i love my life
it was saturday when i got a call from catherine
always is love catherine darling
in the kitchen kristian is working with vacuum cleaner
later i go there and make coffee
all is well
this is now my life
sunnuntai 23. lokakuuta 2011
kimmo framelius is working now at helmi ry pasilan puistotie 7
i am making a man of paper and old clothes
i also use wood
later i make a mask to this man
life is fun
creating is my way of life
always something new
life is always fresh and new
the stream of life
every dzy is a good day
do you really undeerstand resourcefulness
do you understand what is mind
do you understand what is time
everything is flowing
take care
and remember to be alive
that is the art of happiness
i also use wood
later i make a mask to this man
life is fun
creating is my way of life
always something new
life is always fresh and new
the stream of life
every dzy is a good day
do you really undeerstand resourcefulness
do you understand what is mind
do you understand what is time
everything is flowing
take care
and remember to be alive
that is the art of happiness
perjantai 21. lokakuuta 2011
PRESENT DAY
ALL HERE
LIFE IS ALWAYS GOOD
ARE YOU A GOOD MAN
WHAT ABOUT M GADDAFI
WHAT ABOUT YOU
CAN YOUR WORDS FLY
what are you doing here
i begin to build and create alter ego of paper of wood of clothes
and so on
life is always good
can you create something
LIFE IS ALWAYS GOOD
ARE YOU A GOOD MAN
WHAT ABOUT M GADDAFI
WHAT ABOUT YOU
CAN YOUR WORDS FLY
what are you doing here
i begin to build and create alter ego of paper of wood of clothes
and so on
life is always good
can you create something
torstai 20. lokakuuta 2011
keskiviikko 19. lokakuuta 2011
maanantai 17. lokakuuta 2011
asunnottomuus
kävin sinikan kanssa diakonialaitoksella
siellä pihalla oli asunnottomien tapahtuma
jussi raittinen oli laulamassa
hän säesti itseään kitaralla
jussi raittinen on aina jussi raittinen
jussi raittisella on aina hyvä meininki
pasilan puistotieltä kävelimme sinikan kanssa diakonialaitokselle
aurinko paistaa edelleen
joku sanoi että oli seitsemän astetta lämmintä
kaikki on hyvin niin kuin aina
asunnottomien yötä vietetään ensi yönä
aikaa kaikkineen
helsingissä on liian paljon asunnottomia
mitäs siihen sanotte
aikaa kaikkineen
miten me täällä kohtelemme toisiamme
mitä on tekeillä
nyt haluan mukillisen kahvia
a cup of coffee
yes : a cup of coffee
yes indeed
siellä pihalla oli asunnottomien tapahtuma
jussi raittinen oli laulamassa
hän säesti itseään kitaralla
jussi raittinen on aina jussi raittinen
jussi raittisella on aina hyvä meininki
pasilan puistotieltä kävelimme sinikan kanssa diakonialaitokselle
aurinko paistaa edelleen
joku sanoi että oli seitsemän astetta lämmintä
kaikki on hyvin niin kuin aina
asunnottomien yötä vietetään ensi yönä
aikaa kaikkineen
helsingissä on liian paljon asunnottomia
mitäs siihen sanotte
aikaa kaikkineen
miten me täällä kohtelemme toisiamme
mitä on tekeillä
nyt haluan mukillisen kahvia
a cup of coffee
yes : a cup of coffee
yes indeed
sunnuntai 16. lokakuuta 2011
lauantai 15. lokakuuta 2011
this is it, dear kimmo framelius
hassu kimmo framelius kirjoitti jälleen blogiinsa
olen huoleton ja vapaa mies
elämä etenee esteettä
kaikki on nyt
olen huoleton ja vapaa mies
elämä etenee esteettä
kaikki on nyt
perjantai 14. lokakuuta 2011
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)


















































